Kotivara: Kodin selviytymispakkaus


Alimentation, Trekking, - by Varuste.net / Toimisto-Jorma, 12.10.2022
Viime aikoina on mediassa ollut esillä 72 tunnin kotivara/hätävara ja kodin selviytymispakkauksen koostaminen. Valikoimastamme löytyykin melkein kaikki tarvittava kodin selviytymispakkaukseen. Samalla kun koostat talven kotivaran ja kodin selviytymispakkauksen, hankit myös ensi kevään retkeilytarvikkeet.

Ruoka ja vesi

Retkiruoat ovat ravitsevia, ja niissä on pitkä käyttöaika. Lisäksi niiden valmistaminen ei vaadi monimutkaisia toimepiteitä: senkun lisää kiehuvan veden joukkoon, sekoittaa ja odottaa hetken aikaa sapuskan tekeytymistä.


Keittämisestä ja kiehuvasta vedestä puheenollen. Retkikeitin on omiaan niin retkeilyssä mukavuuksien ulottumattomissa, kuin myöskin erikoistilanteissa. Retkikeittimiä löytyy monen eri mallista: niin kaasu- ja spriikäyttöisiä sekä monipolttoainekeittimiä.
Comment choisir son combustible

Etenkin juomavettä on hyvä olla saatavilla - aikas yleisenä sääntönä kerrotaan, että 2 litraa vettä per henkilö per vuorokausi olisi hyvä. Lisäksi kannattaa huomioida, että vettä kuluu myös pesuhommiin sun muuhun, eli kyllähän sitä tarvetta kertyy. Valikoimastamme löydät erilaisia astioita nestettä varten. Voi olla myös tarvetta veden puhdistamiseen. Luotettavia vaihtoehtoja löytyy niin suodattimien- kuin puhdistustablettien muodossa. Katso myös vedenpuhdistustablettien ja -jauheiden joukosta sopivat tuotteet jos säilytät vettä pidemmän aikaa suuremmissa säiliöissä jotta takaat, ettei säiliössä pääse muhimaan mikään epämiellyttävä pöpö (suuret vedensäilytykseen suunnitelluissa säiliöissä).


Talviaikana ruoan säilyvyys viileässä ei ole niin iso ongelma, mutta lämpimään vuodenaikaan ruoan säilyvyydestä saattaa muodostua haaste. Kylmälaukut sun muut ovat käteviä apureita laadukkaiden kylmätarvikkeiden kanssa. Kovalla pakkasella toki hyvin eristetty kylmälaukku saattaa myös suojata pahimmalta kylmyydeltä, jos on jäätymiselle herkempiä tuotteita kyseessä.


Lämpö ja valo

Riittävän lämmön ja valon turvaaminen on tärkeää esimerkiksi pitkän sähkökatkoksen aikana.

Sacs de couchage etc.
Sports‪»Randonnée‪»
Sacs de couchage etc. (Oreillers de randonnée, Draps de sac de couchage, couvertures...)
Chaussettes en laine
Sports‪»Activités de plein air‪»Vêtements‪»Chaussettes‪»
Chaussettes en laine
Chaussons de bivouac
Sports‪»Activités de plein air‪»Chaussures‪»
Chaussons de bivouac
Matériel pour faire du feu
Sports‪»Randonnée‪»
Matériel pour faire du feu (pierres à feu, allumettes, allume-feux...)
Éclairage
Sports‪»Activités de plein air‪»
Éclairage (lampes frontales, lanternes, lampes torches...)
Piles et batteries
Sports‪»Activités de plein air‪»Électronique‪»Batteries et chargeurs‪»
Piles et batteries
Powerbanks
Sports‪»Activités de plein air‪»Électronique‪»Batteries et chargeurs‪»
Powerbanks
Lanternes
Sports‪»Activités de plein air‪»Éclairage‪»
Lanternes (Accessoires pour lanternes...)

Hygienia

Hygieniasta kannattaa huolehtia, vaikka vedensaanti keskeytyisikin.

Hygiène
Sports‪»Randonnée‪»
Hygiène (serviettes, urinoirs...)
Premiers secours
Sports‪»Randonnée‪»
Premiers secours
Urinoirs
Sports‪»Randonnée‪»Hygiène‪»
Urinoirs
Douches de camping
Sports‪»Randonnée‪»Hygiène‪»
Douches de camping
Lingettes
Sports‪»Randonnée‪»Hygiène‪»
Lingettes
Désinfectans
Sports‪»Randonnée‪»Hygiène‪»
Désinfectans
Shampooings, après-shampooings, savons
Sports‪»Randonnée‪»Hygiène‪»
Shampooings, après-shampooings, savons

Vous pourriez aussi être intéressé par

Garmin Edge 840 Solar: täydellinen treenikumppani

Garmin Edge 840 Solar on täydellinen kumppani treenaamisen pyöräilyyn teillä ja poluillaGarminin aiemmin tänä vuonna ilmestynyt Edge 840 on valmistajan pyörätietokoneiden premium-osastoa edustava malli. Edge 840 Solar pääsi kokonaisen kesän mittaisen pitkän testijakson aikana tos...

Garmin Varia RTL516 tuo turvaa maantiepyöräilyyn

Garmin Varia RTL516 yhdistää tutkan ja takavalon, ja tuo turvallisuutta maantiepyöräilyyn Tutkan ja takavalon yhteen näppärään laitteeseen yhdistävä Garmin Varia RTL516 pääsi kesän kestäneeseen käyttökokeiluun yhdessä Edge 840 Solar -pyörätietokoneen kanssa. Pitkässä käyttökokees...

Tactical Foodpack -reseptikilpailu: Voittajalle 2000 € lahjakortti Tactical Foodpackin tuotteisiin.

Päästä kulinaarinen luovuutesi valloilleen Oletko koskaan haaveillut saavasi kaikkien aikojen suosikkiruokasi Tactical Foodpackin premium -tuotevalikoimassa? Parhaat haaveet on tehty toteutettaviksi ja tässä tarjoutuukin siihen oivallinen mahdollisuus: Jaa kanssamme lemppariann...