Repun valinta — mitä kannattaa ottaa huomioon reppua ostaessa?


Ulkoilu, Sienestys, Metsästys, Retkeily ja vaellus, Valintaoppaat by Ilari H., 22.11.2021
Reput ovat arjessa ja ulkoillessa usein korvaamaton varuste. Esimerkiksi päiväretkelle mukaan otetut eväät sekä mahdolliset vaihtovaatteet ja muut tavarat on pakko pakata jonnekin, eikä vaikkapa muovipussin kantaminen luontopoluilla ole kovinkaan houkutteleva idea. Arjessa sama reppu voi toimia myös esimerkiksi opiskeluun tai työntekoon liittyvien tavaroiden kuljetuksessa.

Sopivan repun valintaprosessiin kuuluu muutamia vaiheita. Niistä ensimmäisenä tulee päättää, kuinka suurelle repulle on tarvetta. 
Kannattaa miettiä, mitä kaikkea repussa on tarkoitus kantaa mukana. Mikäli mahdollista, nämä tavarat voi yrittää pakata sopivan kokoiseen pahvilaatikkoon. Pahvilaatikon mitat mittaamalla voi laskea sen tilavuuden, joka antaa karkean arvion siitä, kuinka suuri repun tilavuuden pitäisi olla.

Esimerkiksi päiväretkille soveltuvan repun koko on tyypillisesti noin 20 - 30 litraa. Mikäli mukaan tulevat varusteet ovat vain esimerkiksi termospullo ja eväsleipä, voivat tavarat mahtua myös hieman pienempään 10 - 20 litran reppuun. Tällaiseen tarpeeseen käteviä vaihtoehtoja ovat omaan taskuunsa pakkautuvat reput. Toisaalta kevytretkeilyä harrastava vaeltaja voi mahduttaa pidemmänkin vaelluksen varusteet ja eväät noin 30 - 40 litran reppuun



Repun istuvuus muodostuu monesta tekijästä

Reppu vastaa siinä mielessä vaatteita ja kenkiä, että sen istuvuudella on valtava merkitys sen käyttömukavuuteen. Hyvin omaan selkään sopivaa reppua on huomattavasti mukavampi kantaa mukana, eikä se tunnu selässä yhtä painavalta. Mikäli mahdollista, kannattaa reppua tulla sovittamaan myymälään. Näin sopivaa mallia voi kokeilla omaan selkään lisäpainojen kera jo ennen ostopäätöksen tekemistä.

Osaa repuista myydään yhdessä koossa, kun taas osa on saatavilla eri kokoisina versioina (kuten S/M ja L/XL). Repun koko vaikuttaa muun muassa repun selkäosan pituuteen. Varsinkin tukevalla lantiovyöllä varustetuissa repuissa sopiva koko on tärkeä tekijä, sillä väärälle korkeudelle sijoittuva lantiovyö ei siirrä rinkan painoa hartioilta lantiolle toivotulla tavalla.

Myös reppujen viilekkeillä on suuri merkitys istuvuuteen. Osa repuista tarjoaa leveämmät viilekkeet, osa taas kapeammat. Osassa repuista viilekkeet on valmistettu jäykemmästä materiaalista, kun taas osassa ne liikkuvat vapaammin. Myös viilekkeiden muodot, säädettävyys sekä kuinka lähellä toisiaan viilekkeiden kiinnityspisteet ovat repun yläosassa vaihtelevat eri reppumallien välillä. Mikäli kiinnityspisteet ovat liian lähekkäin tai viilekkeet ovat liian leveät, voivat ne hangata kaulaa vasten.

Osassa repuista käytetään viilekkeet toisiinsa yhdistäviä lantio- ja/tai rintaremmejä. Niiden avulla repun voi kiristää tiukemmin selkään, jolloin se ei hypi selässä. 


Repun muut ominaisuudet

Istuvuuden lisäksi repulta vaaditaan muitakin ominaisuuksia, jotka riippuvat eri käyttötilanteista. Mikäli yleisreppua haluaa kantaa mukana arjessa, on tietysti tärkeää, että repun ulkonäkö miellyttää käyttäjää. Jos repussa kantaa mukana esimerkiksi kannettavaa tietokonetta, voi sille omistettu erillinen tasku olla mainio lisä.

Muutenkin repun taskuilla on merkitystä. Osassa repuista on vain yksi iso päätasku, kun taas osa repuista tarjoaa useampia pienempiä taskuja. Yleisin tapa taskujen avaamiseen ja sulkemiseen on vetoketju, mutta joissain malleissa käytetään myös klipsejä, neppareita, velcroa tai muita ratkaisuja.

Mikäli repun kanssa liikkuu usein vesisateessa tai sen aikoo ottaa mukaan vaikkapa souturetkelle, on hyvä idea hankkia vedenpitävä reppu Myös muissa lajeissa voi kaivata repulta tiettyjä erikoisominaisuuksia.

Valikoimamme suosituimpia reppuja

Varuste.net paperikassi
 
Lajit‪»Vaellus‪»Rinkat, reput, kassit‪»Kassit‪»
Varuste.net paperikassi
0,50 €
(0,40 €, alv 0)
(71)
Heti saatavilla
Ozone Snow Kite Technical Mountain Bag
Lajit‪»Vaellus‪»Rinkat, reput, kassit‪»Reput‪»Laskettelureput‪»
Ozone Snow Kite Technical Mountain Bag
149,00 €
(120,16 €, alv 0)
(5)
Heti saatavilla
-29%
Ozone Water Kite Technical Bag
Lajit‪»Vaellus‪»Rinkat, reput, kassit‪»Vesiurheilulaukut‪»
Ozone Water Kite Technical Bag
125,00 €
(100,81 €, alv 0)
Outlet-hinta alk. 89,00 €
(4)
Heti saatavilla
Ozone Closed Cell Compressor Bag
Lajit‪»Vaellus‪»Rinkat, reput, kassit‪»Vesiurheilulaukut‪»
Ozone Closed Cell Compressor Bag
145,00 €
(116,94 €, alv 0)
(1)
Varuste.net Kestokassi
 
Lajit‪»Vaellus‪»Rinkat, reput, kassit‪»Kassit‪»
Varuste.net Kestokassi
1,90 €
(1,53 €, alv 0)
(170)
Heti saatavilla
Jetforce lumivyöryrepun päivitys
 
Lajit‪»Vaellus‪»Rinkat, reput, kassit‪»Reput‪»Laskettelureput‪»Lumivyöryreput‪»Tarvikkeet‪»
Jetforce lumivyöryrepun päivitys
29,90 €
(24,11 €, alv 0)
(3)
Varuste.net lahjapussi
 
Lajit‪»Vaellus‪»Rinkat, reput, kassit‪»Kassit‪»
Varuste.net lahjapussi
2,90 €
(2,34 €, alv 0)
(isommissa erissä alk. 2,45 €)
Heti saatavilla
Ozone Snow Kite Compressor bag
 
Lajit‪»Vaellus‪»Rinkat, reput, kassit‪»Vesiurheilulaukut‪»
Ozone Snow Kite Compressor bag
64,90 €
(52,34 €, alv 0)
(5)
Ozone Leijan pakkaushihna
 
Lajit‪»Vaellus‪»Rinkat, reput, kassit‪»Tarvikkeet‪»Hihnat‪»
Ozone Leijan pakkaushihna
6,90 €
(5,56 €, alv 0)
Heti saatavilla
Ozone Travel Board Bag 145cm
 
Lajit‪»Vaellus‪»Rinkat, reput, kassit‪»Vesiurheilulaukut‪»
Ozone Travel Board Bag 145cm
269,00 €
(216,94 €, alv 0)
Ozone Water Kite Compressor Bag
Lajit‪»Vaellus‪»Rinkat, reput, kassit‪»Vesiurheilulaukut‪»
Ozone Water Kite Compressor Bag
74,90 €
(60,40 €, alv 0)
(1)
Ozone Twin Tip Board Bag
Lajit‪»Vaellus‪»Rinkat, reput, kassit‪»Vesiurheilulaukut‪»
Ozone Twin Tip Board Bag
alkaen 114,00 €
(91,94 €, alv 0)

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Hyvät VIBAet – Portugalissa käsityönä valmistetut suomalaiset kengät

Perheyritys VIBAe sai alkunsa Lapin vaellusreissulla, kun suomalaiset Minna ja Kalle sekä kalifornialaiset Tammy ja Ludo päättivät yhdistää vuosikymmenten osaamisensa kenkäalalta. Ensimmäiset VIBAe-kengät tulivat markkinoille vuonna 2020, ja niitä on myyty jo yli 140 maahan.Hyvin...

Jahtihommia ja muita metsäaiheita

Jos eräilyn sijaan juoksu on sinun juttu, niin ensi viikon kirjeessä fiilistellään lisää lauantain 30.9.2023 Salomon x Varuste.net -syksyn parasta juoksupäivää. (Merkkaa kalenteriin!)  Lue tapahtumasta lisää TÄÄLTÄ. Se on se aika vuodesta Kausi käy ...

Garmin Edge 840 Solar: täydellinen treenikumppani

Garmin Edge 840 Solar on täydellinen kumppani treenaamisen pyöräilyyn teillä ja poluillaGarminin aiemmin tänä vuonna ilmestynyt Edge 840 on valmistajan pyörätietokoneiden premium-osastoa edustava malli. Edge 840 Solar pääsi kokonaisen kesän mittaisen pitkän testijakson aikana tos...